Välillä puristaa ja ahdistaa niin maan pirusti. Mikä? Yön pimeys? Omat murheet tulee suuremmiksi kun ne edes onkaan? Muiden murheet? Tekemättömät työt? Mikä hitto?
Välillä sitä lentää hymyillen pimeässä jos vaikka minne. Sinne missä on hyvä olla. Hymyilee vaan silmät kiinni peiton alla ja antaa mielikuvituksen lentää. Kuuntelee hiljaisuutta, ja ihmettelee kun mitään ei kuulu. Odottaa aamua että saa taas herätä uuteen päivään ja uusiin koukeroihin. Silleen se maailma menee, aika ihanasti kuitenkin.
Sormissa tuntuu massa. Nytkin. Yöllä. Tekis mieli ottaa ja aloittaa tekeminen, suotakoon kuitenkin toisille uni vaikka se ei itsellä onnistukkaan. Visioita pukkaa taas niin että sekin on yksi syy unettomuuteen. Huomenna. Muutaman tunnin päästä.
Massaa, vettä, tulostettu kuva, herkät sormet ja avot!
Näillä mennään taas eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti